taivas

Vahva osaaja


Kevama Oy on osakeyhtiömuotoinen työkuntoutuspalveluiden tuottaja, jonka toiminnan perustana on yritysmuotoinen ammatillinen ja sosiaalinen työkuntoutus.

Kevama on perustettu jo 1965 ja yhtiön omistaa kokonaisuudessaan Kuopion kaupunki. Tänä päivänä toimimme usealla eri tuotanto- ja palveluosastoilla: puu-, kalusteiden kunnostus-, kirjapaino-, seripaino-ja vaatetusosasto, kädentaidot, ulkotyöt, siivous, ruokala sekä laitoshuolto. Tarjoamme monipuolisia ja mielekkäitä työkuntoutuspalveluja. Henkilöstön määrä on yhteensä 177 henkilöä.

Tuotannollisen toimintamme lähtökohdan muodostavat asiakaslähtöisyys, tuotteiden hyvä laatu, kotimaisuus, luotettavuus sekä toimitusvarmuus. Näiden tavoitteidemme toteutumista ja osastojen välisen yhteistyön sujumista ohjaa tuoteryhmäpäällikkömme Arto Korhonen.

Toimintamme on keskittynyt Kuopioon Itkonniemenkatu 65:n, missä käytettävissämme on osaavan henkilöstön lisäksi laaja konekanta ja noin 2700 m2:n tuotanto- ja toimistotilat.

Osastomme ovat valmiina palvelemaan yrityksiä ja teollisuutta tuotantoyhteistyössä tai tilaustuotannossa. Palvelemme myös yksityisiä henkilöitä heidän tarvitsemiensa tuotteiden valmistuksessa.

Yhteistyöterveisin,

Vesa Saramäki
toimitusjohtaja

Esite